Ajankohtaista toimialaohjelmissa

15.1.2018 10.03

Case Kauppa: Heinon Tukussa tehdään pitkäjänteistä työtä tuottavuuden ja osaamisen kehittämiseksi

Heinon Tukku on ollut vuodesta 2015 asti mukana kaupan alan kehittämisohjelmassa, joka on osa Työelämä 2020 -hanketta. Kehittämisohjelman tavoitteena on kehittää kaupan työhyvinvointia, tuottavuutta ja työntekijöiden osaamista. Hyviä konkreettisia tuloksia on nähtävissä.

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat yhdessä sopineet kaupan alan kehittämisohjelmasta Työelämä 2020 -hankkeen tavoitteiden mukaisesti. Hanke kannustaa toimialoja käynnistämään yrityksissä erilaisia kehitysprojekteja niiden omien tarpeiden pohjalta.

”Tavoitteena on parantaa yrityksen johdon ja henkilöstön yhteistyötä kehittämismyönteisen ilmapiirin luomisessa ja vakiinnuttaa kehitystyö yrityksen jatkuvaksi toimintamalliksi”, taustoittaa Kaupan liiton työmarkkina-asiantuntija Mervi Angerma-Niittylä. Liitot ovat antaneet projektien tueksi omat asiantuntijaverkostonsa ja järjestäneet yhteisiä kehittämistilaisuuksia.

Heinon Tukussa nähtiin, että kaupan toimialan ja toimintaympäristön muutokset vaativat entistä nopeampaa reagointia. ”Meidän johtoteemoiksemme nousivat liiketoimintaprosessien kehittäminen, sisäisen ja ulkoisen sidosryhmäyhteistyön kehittäminen, esimiestyöskentelyn ja osaamisen kehittäminen sekä uudenlaisen palvelukulttuurin luominen” kertoo henkilöstöjohtaja Merja Laitinen Heinon Tukusta

Kehittämisprojektit osaksi arkea

Vuoden 2016 pääteemaksi nousi Heinon Tukussa yrityksen kaikkien liiketoimintaprosessien kuvaaminen ja dokumentointi. ”Tämän perusteella muotoutui yrityksen johtamisjärjestelmä, jonka mukaisesti nyt toimimme. Samalla pääsimme porautumaan yrityksen prosesseihin ja niiden haasteisiin. Koska halusimme varmistaa, että saamme mahdollisimman realistisen kuvan sen hetkisestä tilanteesta ja kehittämismahdollisuuksista, otimme työhön mukaan johdon lisäksi eri toimintojen esimiehiä ja muuta henkilöstöä”, Laitinen jatkaa.

Vuosi 2017 oli Heinon Tukussa suurten muutosten aikaa. ”Yrityksen ylin johto vaihtui keväällä, ja sen myötä yritykselle ja koko konsernille luotiin uudet arvot. Nämä puolestaan loivat pohjan syksyllä 2017 tehdylle uudelle strategiallemme. Henkilöstön keskuudessa tehdystä kyselystä saimme arvokkaita näkökulmia niin arvojen päivitykseen kuin strategiatyöhönkin”, Laitinen kertoo ja jatkaa: ”Samanaikaisesti olemme kehittäneet niin asiakaspalvelukulttuuriamme kuin myös sisäistä viestintää. Tämä on koskettanut koko organisaatiota.”

Hanke jatkuu, mutta tuloksia on jo nähtävissä

Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista oli uusien palvelukonseptien kehittäminen Heinon Tukulle. ”Konkreettisia esimerkkejä saavutuksistamme ovat sähköisen kaupan kehittäminen ja asiakasnäkökulman hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä asiakaspaneeleista saadun palautteen pohjalta. Osaamisen kehittäminen on luonnollisesti myös tärkeä osa-alue, kun mietitään uusien toimintatapojen käyttöönottoa. Tämän tueksi olemme vuoden 2017 aikana valmentaneet eri toimintojen henkilöstöä ylivertaisen asiakaspalveluteeman puitteissa”, Laitinen kertaa.

Työelämä 2020 -hankkeen alainen kaupan alan kehittämisohjelma jatkuu Heinon Tukussa syksyyn 2018 asti. ”Alkaneen vuoden merkittävin asia on esimiestyön ja johtamisen kehittäminen. Tämä linkittyy edelleen yhteistoiminnan parantamiseen ja vuorovaikutuksen lisäämiseen organisaation kaikilla tasoilla. Ohjausryhmä, johon kuuluvat hankkeen vetäjien lisäksi yrityksen luottamushenkilöt ja työsuojeluhenkilöstö, jatkaa työtään”, Laitinen päättää.


Lähde: Kaupan liitto

Lisätietoa Työelämä 2020 -toimialaohjelmista



Palaa otsikoihin