Suomen parhaat työpaikat

Great Place to Work® tutkii, tunnistaa ja palkitsee parhaita työpaikkoja kuudessa maanosassa ja noin 50 maassa. Parhaiden työpaikkojen listalle pääseminen on yrityksille merkittävä julkinen osoitus siitä, että ne ovat hyviä työnantajia. Parhaat työpaikat -tunnustus on myös vahva viesti organisaation asiakkaille: tämän organisaation työntekijät ovat sitouteita ja ylpeitä organisaatiostaan.

Suomen parhaat työpaikat vuonna 2018 ovat Integrata, Nitor ja Scandic Hotels

Great Place to Work® on listannut Suomen parhaat työpaikat jo 16. kerran. Suomen parhaat työpaikat loivat vuoden 2017 aikana noin 900 uutta työpaikkaa ja kasvattivat liikevaihtoaan keskimäärin 29 %. Viime vuoteen verrattuna yritysten liikevaihto kasvoi 3 prosenttiyksikköä. Listalle nousi tänä vuonna 13 ensikertalaista.

Tutkimukseen osallistuneet yritykset jaettiin kolmeen kokoluokkaan yritysten työntekijämäärän mukaan. Suurten yritysten sarjassa Suomen parhaaksi työpaikaksi nousi toistamiseen 1000 tiimiläisen ja 27 hotellin Scandic, Pohjoismaiden johtava hotelliketju.

Keskisuurten yritysten luokassa voittoon nousi Euroopan parhaiden työpaikkojenkin listalla nähty digitaalinen insinööritoimisto Nitor. Pienten sarjan parhaaksi työpaikaksi kipusi tamperelainen konsultointiyritys Integrata, joka henkilöstömäärän kasvusta huolimatta on onnistunut ainutlaatuisen kulttuurin ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Listaus palkituista työpaikoista 2018