Nuori mieli työssä -ohjelma

Nuori Mieli Työssä on S-ryhmän hyvän työelämän kehittämisohjelma, jonka keskiössä ovat alle 25-vuotiaat nuoret. Ohjelma kokoaa eri alojen asiantuntijoita ja nuoria työntekijöitä yhteen. Kolmivuotinen, usean kumppanin yhteistyöhanke tuottaa tietoa ja työkaluja nuorten työkykyisyyden ja työelämään kiinnittymisen tukemiseksi, yhdessä nuorten kanssa.

Hankkeen kummina S-ryhmässä toimii Osuuskauppa Hämeenmaan johtoryhmä. Ohjelman yhteistyökumppaneita ovat työeläkeyhtiö Elo, LähiTapiola, Opteam, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry, Suomen Mielenterveysseura, Terveystalo, Työelämä 2020 -hanke ja Työterveyslaitos.

Toimialaohjelman tavoitteet

Nuori Mieli Työssä ohjelma koostuu useasta osahankkeesta, joissa etsitään konkreettisia työkaluja – innovaatioita – nuorten työelämätaitojen kehittämiseksi ja työhyvinvoinnin lisäämiseksi. S-ryhmän 40 000:sta työntekijästä neljännes – noin 10 000 – on alle 25-vuotiaita.

Vakituisen henkilöstön ohella S-ryhmä työllistää vuosittain tuhansia nuoria kesätyöntekijöinä ja kausiapulaisina. Tämän vuoksi S-ryhmä kokee nuorten työelämätaitoihin ja työhyvinvointiin vaikuttamisen tärkeäksi tehtäväkseen. Samalla S-ryhmä haluaa nostaa nuorten työelämätaitoihin ja työkykyisyyteen vaikuttavia ilmiöitä keskusteluun.